2024 Suvipäivä Kangasalla

Eino Leinon, runon ja suven päiväna Kangasalla volvoteltiin taas koko rahalla. 

Mobilian pihamaalle oli ajautunut laskujen mukaan 75 Volvoa joista 8 Pyhimystä. Tällä kertaa maastouduimme ruohoalueelle parkkipaikan ollessa varattu muulle toiminnalle. Suurin osa Volvoista oli taas enemmän klassikko- kuin juniori-ikäisiä. Bongasin 50-luvun alkupuolen 444:n ja 2010-mallisen XC60:n sekä runsaat 70 muuta siltä väliltä. Volvo tuntuu olevan edukseen maastossa; ainakin kuvista tulee kivoja. 

Saderyöppyjä oli yksi ja sen aikana museoon ja kahvilaravintolaan sai vähän jonottaa. Paikka ja sen fasiliteetit suosivat tällaista kokoontumista.

Vaikka varsinaista ohjelmaa ei oltukaan järjestetty, saatiin hyvä oppitunti ruiskumallin polttoaineensyötön ekosysteemistä, pumpun sähkövedoista, polttoainepaineista (2,2 bar on oikein), maadoituksen merkityksestä ja reilusta toverihengestä. 

Ensi suvena varmaan taas.

 

VesaK